Kirjan nimi: Magiaa mafian tahtiin (Deep Fear)
Kirjailija: Gliori, Debi
Julkaisutiedot: Helsinki : WSOY, 2007 (Juva : WS Bookwell)
ISBN 978-951-0-33042-5 (sid.)


Toistaiseksi viimeisin Gliorin Magiaa-sarjasta kertoo kuten aiemmatkin osat Strega-Borgioiden perheestä. Kirjoja voi lukea yksitellenkin, järjestyksestä välittämättä, mutta parhaiten niistä saa irti ilmestymisjärjestyksessä. Myös mielenkiintoisen piirteen lukemiseen tuo se, että tutustuu Gliorin muuhunkin tuotantoon.

Kirja on eeppinen keitos kuolemankin ylittävää rakkautta, magiaa, pimeyden voimia. Sivujuonena kirjassa kulkee Kronokivi- ihmeellinen, ajaton taikakalu, joka pitää Manalan, Helvetin sellaisena kuin se on. Aiemmin tämä kivi on joutunut hukkaan, ja nyt- Helvetti jäätyy.

Kirjan nimeksi on suomennettu ”Magiaa mafian tahtiin”- samaan tyyliin kuin aiemmat osat. Alkukielinen sarja on ”Pure Dead” ja ”Deep”, ja tämän viimeisimmän alkukielinen nimi ”Deep Fear” kuvastaa kirjaa paremmin, kuin viisikkohenkeen nimetty ”Magiaa mafian tahtiin”. Varsinkin, kun mafia ei näyttele kirjassa kuin yhden henkilön olemisena kirjan sivuilla. Alkukielisissä julkaisuissa kahden ensimmäisen kirjan kansikuva ei houkuttele lukemaan, seuraavissa osissa kuvissa on vakavoiduttu.

Perheen äiti Baci lähtee synnyttämään kuopustaan, ja saakin vauvansa sijaan mukaansa vaihdokkaan helvetistä. Vaihdokas paljastaa todelliset kasvonsa isälle, Lucianolle- äidin silmät peittävät lumous ja äidin rakkaus.

Lucianon veli mafioso Lucifer on tulossa kostamaan. Luciferilla on kaikki, Titus luovutti perinnönkin hänelle, mutta se ei riitä- Kateus vie tuhkatkin pesästä. Lucianolla on perhe. Luciferilla ei. ”Jos minulla ei ole, ei muillakaan saa olla.” Kirjassa Lucifer kuitenkin lopulta (viimeinkin?) kohtaa kohtalonsa.

Kuolemakin vierailee kirjassa- niin tapahtumana kuin henkilönä. Henkilönä hän jää ohueksi, vain tehtävänsä täyttäjänä.

Mukana on myös vanha kiusankappale Isagoth, ja myös itse vanha kehno.

Tämä tuo mukaan mielenkiintoisen jännitteen. Kirjassa on vastakkain hyvä ja paha- henkilöityneenä perhettään puolustava Luciano vastaan veli Lucifer. Vanhaa kehnoa kirjassa esittää S’tan- ehkä hyvä valinta käyttää klassisesti kiertoilmaisua. Hänelle ei kuitenkaan kirjassa ole vastustajaa.

Kirja toimii myös voimien ja vastavoimien näyttämönä. Luciano- Lucifer. Liru- Isagoth. Vain S’tanille ei ole vastavoimaa- se mainitaan vain kerran. S’tanin vastavoimaa kuvaa ehkä eniten Rouva McLachlan.

Mielenkiintoisesti kirjassa kuvataan S’tan keittiömestarina. Raamatun kertomus aikojen alun taistelussa, jossa Perkele, vanha lohikäärme ajetaan taivaasta (ilm. 12) on otettu mukaan kirjaan. Jumala kuvataan keittiömestarina, kuten myös S’tan. ”Keittiömestareita voi olla vain yksi, ja se olen minä. Sinä olet hyvä [kokki]- sinusta saattaa tulla jopa suuri ajan oloon- mutta sinun rajut metodisi ja vielä rajummat tarveaineesi, haisevat astiapyyhkeesi ja mustuneet pannusi… tsot, tsot. Tiedät, että vain toinen meistä on täydellinen. Ja…” Hän vaikeni ja jatkoi. ”Se olen minä.” …… ”Manalassa on muuten paikka avoinna”. Näin keittiömestari –itse Jumala, maailmojen luoja- ajaa Perkeleen pois taivaasta.

Näin sivuhuomautuksena, Raamatusta saadaan hyviä ja mielenkiintoisia allegorioita ja tarinapohjia kirjoihin. Tyylin puhtain ja tunnetuin esimerkki lienee Narnia, jossa on kuvattu maailman luominen ja Jeesuksen uhrikuolema. Kirja on monitasoinen, lukijan taustoista riippuen siitä löytää eri asioita. Ateistille se voi olla jopa epämiellyttävää luettavaa. (Tästä kirjasta voisin kirjoittaa arvostelun, pitää lukea se vielä kerran.)

Kirjassa kuitenkin vastavoiman puute tekee särön uskottavuuteen. S’tan kohtaa voittajansa- ei Jumalasta, vaan ihmisestä. Kirjassa S’tan on itse vanha kehno, tätä tukee tuo kertomus Taivaasta syöksemisestä. Myös se, että Liru voittaa Isagothin loitsulla- joka on itse asiassa rukous, jossa hän rukoilee suojakseen Taivaallisia voimia, Matteusta, Markusta, Luukasta, Johannesta ja enkeleitä. Luterilaiseen mielenmaisemaan tätä on kuitenkin vaikea sovittaa, koska pyhimyskultti ei ole Luterilaista. Mikä on kirjoittajan oma uskonnollinen tausta? Loppujen lopuksi- Isagothia ei lyödä lopullisesti, paha on ikuista.

Kirja kuitenkin päättyy onnellisesti- mikä on odotettavaakin. Onnelliseen loppuun kuuluvat silti myös surun ja murheen kyyneleet. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, tuleeko kirjasarjaan lisää osia. Tässäkin kirjassa olisi mielenkiintoista lukea kirja alkukielellä.