Ollilla oli vähän epämukava olo. Osin olo johtui tehdystä työstä, osin koulutusta vastaamattomasta työtehtävästä.

Olli kyllä nauttii työstään, mutta joskus, harvoin, mielessä kävi, että voisi sitä insinööri muutakin työtä tehdä.  Tälläinen hetki oli viimeksi tänään.

Olli asensi Unioninkadulla taloyhtiöön ovipuhelinjärjestelmän- rappu kerrallaan, 2002 ensimmäinen rappu ja 2005 viimeinen. Kuusi rappua, toista sataa huoneistoa. Viimeisiä rappuja teki vaimo. Nyt yhteen rappuun piti saada lisätaulu, portti on öisin kiinni.

Kaapelireittikin oli suurinpiirtein tiedossa: rapun verkkolaitteelta pesutuvasta sisäkautta uudelle taululle.

Työn tiimellyksessä kävi mielessä tuo ajatus. Kaapelireitti oli periaatteessa helppo: talon alla kulkevat viemäriputket huoltokäytävissä. Tosin nuo huoltokäytävät ovat korkeimmillaan konttauskorkuisia.

Mikäs siinä kontatessa, hiiren- ja rotanpapanoiden joukossa, putkieristeiden laadusta ei ollut tietoa. Ilmeisesti sitä parasta- as best?

Kaapeli kuitenkin meni hienosti koko matkan. Työn jälkeen ledilippis, housut ja paita olivat yltäpäältä mustat. Siinä jotenkin Ollilla kävi mielessä, että ei taida tämä olla ihan sitä, mitä Tekussa opetettiin. Kolmen tutkinnon mies.

Mutta ei työ miestä pahenna, ellei mies työtä.

Aloitetaan sitten blogi rakennusprojektistamme.

Meillä on talossa n. 80 neliötä tilaa. Maan tasalla tai melkein sen alla on autotalli, 180 senttiä korkeaa tilaa. Asuinkerroksessa on olohuone, makkari, kodinhoitohuone, eteisaula, kylppäri ja keittiö. Ylimmässä kerroksessa on matalaa tilaa, yksi pieni työhuone ja kylmä tila.

Tarkoitus on laajentaa taloa, eli rakentaa elintasosiipi. Siiven pohjapinta-ala on 20 neliötä- varsinainen huone tulee 30 senttiä alemmaksi kuin nykyinen lattiataso, jotta yläkertaan saa katon eristeille tilaa.

Tähän mennessä:

Arkkitehtitoimisto Skammi piirsi lupakuvat, ja rakennuslupa jätettiin kuntaan. Vihdin rakennusvalvonnasta lupailtiin, että parissa kuukaudessa saa luvat.

Naapuritkin kuultiin. Wickström naapurista allekirjoitti kuulemisen, mutta valitti kuntaan.

Tontin pinta-ala on 1600 neliötä, haja-asutusalueella. Naapurin mielestä tähän ei alun alkaenkaan olisi pitänyt myöntää rakennuslupaa. Eli 50-luvulla siis tehtiin päätös, joka häntä edelleen harmittaa. Erikoista kyllä, hän ei ollut vielä edes syntynytkään tuolloin.

Noh, joka paikassa näitä riittää, näitä naapureita.

Nyt suunnittelen laajennusosan perustusta. Rakennesuunnittelija on, mutta tyypillistä kyllä, kalenteriaikoja heiltä ei koskaan saa. Helpottaisi kummasti rakennusprojektia, jos kunnasta saisi täsmällisen päivämäärän, milloin rakennuslupapäätös tai hylkäys tulee, suunnittelijoilta saisi täsmällisiä päiviä jne.

Alkuun pitää tehdä perustukset ja salaojat. Tontin muoto on hankala- tänne ei tahdo mihinkään saada salaojia, ei mihinkään, siis purkupaikkaa.

Salaojatarvikkeista tarjouksiakin kyselin, ja järkevin hankintapaikka näyttää olevan paikallinen rautakauppa Inter-rauta.

Kirjan nimi: Magiaa mafian tahtiin (Deep Fear)
Kirjailija: Gliori, Debi
Julkaisutiedot: Helsinki : WSOY, 2007 (Juva : WS Bookwell)
ISBN 978-951-0-33042-5 (sid.)


Toistaiseksi viimeisin Gliorin Magiaa-sarjasta kertoo kuten aiemmatkin osat Strega-Borgioiden perheestä. Kirjoja voi lukea yksitellenkin, järjestyksestä välittämättä, mutta parhaiten niistä saa irti ilmestymisjärjestyksessä. Myös mielenkiintoisen piirteen lukemiseen tuo se, että tutustuu Gliorin muuhunkin tuotantoon.

Kirja on eeppinen keitos kuolemankin ylittävää rakkautta, magiaa, pimeyden voimia. Sivujuonena kirjassa kulkee Kronokivi- ihmeellinen, ajaton taikakalu, joka pitää Manalan, Helvetin sellaisena kuin se on. Aiemmin tämä kivi on joutunut hukkaan, ja nyt- Helvetti jäätyy.

Kirjan nimeksi on suomennettu ”Magiaa mafian tahtiin”- samaan tyyliin kuin aiemmat osat. Alkukielinen sarja on ”Pure Dead” ja ”Deep”, ja tämän viimeisimmän alkukielinen nimi ”Deep Fear” kuvastaa kirjaa paremmin, kuin viisikkohenkeen nimetty ”Magiaa mafian tahtiin”. Varsinkin, kun mafia ei näyttele kirjassa kuin yhden henkilön olemisena kirjan sivuilla. Alkukielisissä julkaisuissa kahden ensimmäisen kirjan kansikuva ei houkuttele lukemaan, seuraavissa osissa kuvissa on vakavoiduttu.

Perheen äiti Baci lähtee synnyttämään kuopustaan, ja saakin vauvansa sijaan mukaansa vaihdokkaan helvetistä. Vaihdokas paljastaa todelliset kasvonsa isälle, Lucianolle- äidin silmät peittävät lumous ja äidin rakkaus.

Lucianon veli mafioso Lucifer on tulossa kostamaan. Luciferilla on kaikki, Titus luovutti perinnönkin hänelle, mutta se ei riitä- Kateus vie tuhkatkin pesästä. Lucianolla on perhe. Luciferilla ei. ”Jos minulla ei ole, ei muillakaan saa olla.” Kirjassa Lucifer kuitenkin lopulta (viimeinkin?) kohtaa kohtalonsa.

Kuolemakin vierailee kirjassa- niin tapahtumana kuin henkilönä. Henkilönä hän jää ohueksi, vain tehtävänsä täyttäjänä.

Mukana on myös vanha kiusankappale Isagoth, ja myös itse vanha kehno.

Tämä tuo mukaan mielenkiintoisen jännitteen. Kirjassa on vastakkain hyvä ja paha- henkilöityneenä perhettään puolustava Luciano vastaan veli Lucifer. Vanhaa kehnoa kirjassa esittää S’tan- ehkä hyvä valinta käyttää klassisesti kiertoilmaisua. Hänelle ei kuitenkaan kirjassa ole vastustajaa.

Kirja toimii myös voimien ja vastavoimien näyttämönä. Luciano- Lucifer. Liru- Isagoth. Vain S’tanille ei ole vastavoimaa- se mainitaan vain kerran. S’tanin vastavoimaa kuvaa ehkä eniten Rouva McLachlan.

Mielenkiintoisesti kirjassa kuvataan S’tan keittiömestarina. Raamatun kertomus aikojen alun taistelussa, jossa Perkele, vanha lohikäärme ajetaan taivaasta (ilm. 12) on otettu mukaan kirjaan. Jumala kuvataan keittiömestarina, kuten myös S’tan. ”Keittiömestareita voi olla vain yksi, ja se olen minä. Sinä olet hyvä [kokki]- sinusta saattaa tulla jopa suuri ajan oloon- mutta sinun rajut metodisi ja vielä rajummat tarveaineesi, haisevat astiapyyhkeesi ja mustuneet pannusi… tsot, tsot. Tiedät, että vain toinen meistä on täydellinen. Ja…” Hän vaikeni ja jatkoi. ”Se olen minä.” …… ”Manalassa on muuten paikka avoinna”. Näin keittiömestari –itse Jumala, maailmojen luoja- ajaa Perkeleen pois taivaasta.

Näin sivuhuomautuksena, Raamatusta saadaan hyviä ja mielenkiintoisia allegorioita ja tarinapohjia kirjoihin. Tyylin puhtain ja tunnetuin esimerkki lienee Narnia, jossa on kuvattu maailman luominen ja Jeesuksen uhrikuolema. Kirja on monitasoinen, lukijan taustoista riippuen siitä löytää eri asioita. Ateistille se voi olla jopa epämiellyttävää luettavaa. (Tästä kirjasta voisin kirjoittaa arvostelun, pitää lukea se vielä kerran.)

Kirjassa kuitenkin vastavoiman puute tekee särön uskottavuuteen. S’tan kohtaa voittajansa- ei Jumalasta, vaan ihmisestä. Kirjassa S’tan on itse vanha kehno, tätä tukee tuo kertomus Taivaasta syöksemisestä. Myös se, että Liru voittaa Isagothin loitsulla- joka on itse asiassa rukous, jossa hän rukoilee suojakseen Taivaallisia voimia, Matteusta, Markusta, Luukasta, Johannesta ja enkeleitä. Luterilaiseen mielenmaisemaan tätä on kuitenkin vaikea sovittaa, koska pyhimyskultti ei ole Luterilaista. Mikä on kirjoittajan oma uskonnollinen tausta? Loppujen lopuksi- Isagothia ei lyödä lopullisesti, paha on ikuista.

Kirja kuitenkin päättyy onnellisesti- mikä on odotettavaakin. Onnelliseen loppuun kuuluvat silti myös surun ja murheen kyyneleet. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, tuleeko kirjasarjaan lisää osia. Tässäkin kirjassa olisi mielenkiintoista lukea kirja alkukielellä.

Eräällä yleisellä, mutta suljetulla foorumilla, joka oikeastaan on koottu yhden harrastuksen ympärille, on vapaan aiheen keskustelupalsta.

Foorumi on hyvin mielenkiintoinen, ja siellä voi seurata myös sosiaalisia tapahtumia: mitenkä foorumi ihmisjoukkona käyttäytyy. Yksi huvittava piirre siellä on "keräykset".

Yksi foorumin jäsen ilmaisee saaneensa tortut housuunsa. Tästä joku laukaisee keräyksen, ja ihmiset alkavat lähettää rahaa, tavaraa jne tälle ihmiselle.

Viimeisin, mille olen nauranut lattialla kippurassa, koski jonkun koiraa.

Ko. foorumilainen kertoo omaa jeremiaadiaan, että joutuu myymään omaisuuttaan, että saisi maksettua koiransa eläinlääkärilaskut. Eikös tästä ihmiset riehaantuneet, ja alkaneet itsekin myymään omaa omaisuuttaan, jotta ko. ihminen ei joutuisi luopumaan omaisuudestaan! Siis käsittämätöntä: kyseessä on KOIRA, siis eläin, ja asiassa olisi yksi helppo ja halpa keino: piikki. Sillä siitä pääsisi- helposti, halvalla, tuskattomasti. 


En paljasta foorumia, ettei kukaan loukkaannu.

Lueskelen lapselleni Hanhiemon iloista lipasta.

Hanhiemon iloinen lipas. WSOY 1993, kuudestoista painos. Runot englantilaisten lastelorujen aiheista vapaasti riimitellyt Kirsi Kunnas. Kuvittanut Feodor Rojankovski. 120 sivua.

Kirja on hyvin mielenkiintoinen ja antoisa. Kirja sisältää englantilaisten runojen pohjalta tehtyjä lastenrunoja, tarinoita ja opetuksia. Kirjan kuvitus on venäläisen kuvittajan tekemä, kuvat ovat erittäin venäläishenkisiä, kuin venäläisistä saduista.

Sivulla yhdeksän "Pikku Paavo".

Pikku Paavo Torniosta
mökissänsä eli.
Toisen miehen lammikosta
kalat kalasteli.

Onnneksi tarina ei sisällä sen kummempaa opetusta. Kirjan kuvassa Pikku Paavo onkii lammikosta, joka päättyy hänen talonsa kivijalkaan. Tästä seuraa luonnollisesti ongelmia, ellei talon vedenpaine-eristystä ole tehty hyvin. Talon muu rakenne kyllä näyttää siltä, että ongelmia seuraa.

Voidaan myös ihmetellä, onko tällä Pikku Paavolla lupaa tehdä kyseinen ongintatoimenpide. Tarinan sananmuoto antaa kyllä ymmärtää, että lupaa ei ole saatu. Lienee arveluttavaa lukea tätä lapselle selittämättä tarinan moraaliongelmia.


Kirjan pahin tai paras tarina lienee sivulla 18 oleva "Kenkätalon Eukko".

Kenkätalossa asui eukko,
jolla oli sata lasta
ja elämä puuhakasta:
kolme jyvää hän veteen heitti
ja hyvää velliä keitti.
Sitten hän lapsensa syötti ja niisti,
piiskasi, pesi ja siisti
kunkin vuorollaan
ja pani nukkumaan.

Voidaan olettaa, että mies, jolla on sata lasta, on mahdollinen, koska mies todennäköisesti asuu nk. lämpimissä maissa, joissa naisilla ei ole oikeuksia: 20 lasta on ihan ok, mutta sata lasta edellyttäisi tällä matematiikalla viittä äitiä. Mutta äiti, jolla on sata lasta, on todennäköisesti adoptoinut lapsensa. Kuvassa lapset ovat jokseenkin saman ikäisiä.

Tarinan perhe lienee nykyaikanen perhe, koska tarinassa ei mainita isästä mitään. Tosin on mahdollista, että tarinan kertomishetkellä isä on töissä, koska sadan lapsen elättämiseen tarvitaan hyvin todennäköisesti taloudellisia resursseja.

Kuitenkin, kyseisestä perheestä olisi syytä tehdä lastensuojeluilmoitus perheväkivallan vuoksi. Tarinasta voidaan olettaa, että lasten pahoinpitely on jokapäiväinen tapahtuma. Tästä seuraa erittäin mielenkiintoisia ongelmia. Hyvin todennäköistä on, johtuen pahoinpitelyn jatkuvuudesta seuraava ongelma. Lapset todennäköisesti huostaanotetaan ja sijoitetaan sijaisperheeseen. Perheitä ei mielellään hajoiteta. Tästä seuraa ilmeinen ongelma, mihin voidaan sijoittaa sata lasta? Tässä on otettava myös huomioon se seikka, että yhtä hoitajaa kohden oleva lapsimäärä on rajoitettu.

Tarinassa kerrotaan joko erittäin huonosta lastenhoidosta tai ruokkimisihmeestä. Ensinmainittu todennäköisempää. Miten sata lasta voidaan ruokkia kolmella jyvällä? Voidaan myös tästä perheestä olettaa, että ”äiti vetää pihviä ja lapsille annetaan perunoiden multainen keitinvesi”.


Sivulla 25 on tarina kolmesta kissanpojasta. Tarina on kovin pitkä, ja jätän referoimatta sen tähän.

Tarinan sisältö on se, että kolme kissanpoikaa valittavat äidilleen kadottaneensa käsineensä. Äiti rankaisee lapsiaan jättämättä nämä ruuatta. Kun käsineet ovat löytyneet, kissanpojat saavat ruokaa. Samoin tarinassa kissanpojat ovat lianneet käsineensä, ja äiti tästä toruu lapsiaan tuhmiluksiksi. Kun käsineet on pesty, äiti palkitsee lapsensa hiirellä.

Tarinan mukaan lapset joutuvat siis ostamaan vanhempiensa huomion. Vanhempien mielihalujen vastaiset teot ovat vanhemman mielestä väärin, ja lapsia nimitellään tuhmiksi- vaikkakin sitä yritetään lievittää dinumitiivimuodolla ”tuhmilus”. Tarinan opetus on siksi mielenkiintoinen, koska pienet lapsethan eivät ole ”pahoja” tai ”tuhmia” vaan lapsilla on teoilleen aina syynsä- mitä sanoisi Sinkkonen? Riipaisevinta tarinassa on, että lapset kaikesta huolimatta sanovat äitiänsä ”rakas äiti”; lapset rakastavat vanhempiaan, ovat he millaisia vain.

Lukijan olisi syytä tutustua tähän tarinaan huolella, ja pohtia tarinaa kasvatuspedagokiikan näkökulmasta.


Kirjalla on erittäin yleissynkeä sävy. Kirja sopii oikein hyvin mielialaan, jolloin mieli on maassa, ja tekee lukea vielä synkistelevämpää kirjaa tai kuunnella synkistävää musiikkis.

Siksi kirjan keskellä oleva jouluruno on erikoinen ja nousee kirjasta esiin. Lieneekö se sovi edes tähän kirjaan. Kyseessä vahinko?

Joulujuhla (sivu 96)

Kellot soittaa joulua … …. joulun ilosanomaa:
”Jeesus meille tullut on … … Jeesus meitä rakastaa!”
Myös auta sinä häntä … … joka avun tarvitsee!
Herra meitä kaikkia … … armollansa suojelee.